Voi hyvin! Terveellistä elämää ilmiöoppien

Case oletuskuva

Tavoitteet

  • harjoitella ilmiöoppimista
  • tutkia terveellistä elämää ja lisätä oppilaiden kiinnostusta aihetta kohtaan
  • käsitellä hyvinvointia monesta eri näkökulmasta

Mitä tehtiin?

Virittäydyimme aihepiiriin tekemällä ensin aivoriihen terveellisestä elämästä. Tämän pohjalta teimme tutkimuksen piilosokerista ja siitä kuinka paljon esimerkiksi mehut pitävät sisällään sokeria. Tutkimuksen tulokset kuvattiin ja esiteltiin tosille. Tältä pohjalta ryhmittäin laadittiin superterveellinen smoothie, jotka valmistettiin kotitalousluokassa. Virittäytymisvaiheessa lanseerattiin myös kahden viikon askelhaaste: saavutammeko yhdessä kaksi miljoonaa askelta?

Itse tutkimus aloitettiin myös ideoimalla yhdessä kysymysjumpan avulla. Tutkimusaiheiksi muodostui eri urheilulajien rasittavuuden testaaminen (askeleet, syke) urheilukelloilla. jotkut vertailivat myös eri pelipaikkojen rasittavuutta yhdessä urheilulajissa. Oppilaat tekivät myös kyselytutkimuksia ruokailutottumuksista ja unen määrästä. Yksi ryhmä tutki eri ruoka-aineiden vaikutusta hampaisiin (kanamunan kuorilla).

 

 

Miten tehtiin?

Mitä haluaisin tutkia terveelliseen elämään liittyen? Kysymykset luokiteltiin: mihin jo tiedetään vastaus, mihin saadaan vastaukset suoraan tietolähteistä, mikä voisi olla tutkimisen arvoinen mikä on mahdollista tutkia? Lopulta ryhmät valitsivat oman tutkimuskohteensa. Tutkimuksen lisäksi oppilaat kirjoittivat oppimispäiväkirjaa, jossa raportoitiin tutkimuksen etenemistä ja tehtiin oppimistehtäviä ihmisen kehon toimintaan ja ruokaan liittyen. Lopuksi tutkimukset tuloksineen esiteltiin omalle ja rinnakkaisluokalle.

Osa ryhmistä järjesti toisille liikuntatuokioita, koska tarvitsivat tutkimusryhmiä. Joidenkin luokkien kanssa olemme myös tutustuneet uusiin liikuntalajeihin asiantuntijoiden opastuksella, esim. BMX-pyöräilyä Kivikossa. Oppilaat kävivät naapurikoulussa apuopettajina neuvomassa urheilukellojen käyttöönotossa useampaan kertaan. Jotkut ryhmät tekivät terveellinen elämä -videoita, jotka esitettiin koko koululle.

Osallistujat

Merilahden peruskoulun opiskelijat.

Arviointi

  • Oppilaiden tekemien tutkimusten avulla
  • Vertaisarvioinnin avulla
  • Apuopettajana toimimisen kautta
  • Oppimispäiväkirjat

Materiaalit

  • Tiedonhankintaa varten tietokoneet/puhelimet/tabletit
  • Materiaalit vaihtelevat riippuen oppilaiden valitsemista projekteista: urheilukellot, kananmunankuoret, askelmittari...

Plussat

  • Innosti oppilaita
  • Aiheutti kestävää kiinnostusta liikuntaa ja ruokavaliota kohtaan

Kehitettävää

  • Oppilaiden tutkimukset olivat laajuudeltaan erilaisia ja veivät eri tavalla aikaa.
  • Pitää olla varautunut erilaisiin lisätehtäviin/-tutkimuksiin, jotta kaikilla riittää mielenkiintoista tekemistä koko tutkimusjakson ajaksi.